Arkkitehtuurituotteiden emissiot
Joissakin Euroopan maissa on esitetty epäilyjä, että kuparin korroosio kuparikatoilta ja julkisivuilta aiheuttaisi haittaa ympäristölle. Kuparin EU-riskinarvioinnissa on laskettu, että rakennustuotteiden osuus kuparin emissioista sen käyttökohteissa on vain yksi prosentti.
Sateen aiheuttamaa kuparin liukenemista ja kulkeutumista on tutkittu Tukholman teknillisen korkeakoulun korroosio-osastolla. Aiheesta on julkaistu lukuisia tieteellisiä kirjoituksia, joita on esitetty kansainvälisissä konferensseissa. Nämä tutkimukset todistavat, että tosiasiassa sadeveden mukana kulkeutuvan kuparin määrä on hyvin pieni, ja maahan tai rakennusta ympäröiviin betoni- tms. rakenteisiin osuessaan sadeveden kupari sitoutuu nopeasti haitattomiksi yhdisteiksi. Kaiken kaikkiaan on todettu, että kuparin käytöstä julkisivuissa ja katoissa ei aiheudu haittaa ympäristölle.
Lisäksi on kehitetty laskentamalli, jolla liukenevan kuparin määrä pystytään mallintamaan.
Laske katolta liukenevan kuparin määrä:
www.corrosionscience.se/runoff
|